20.5.2021
Meillä aikuisilla on etuoikeus ja vastuu opettaa lapsillemme millainen maailma on ja miten se toimii. Jotkut opetukset tuntuvat muita luontevammilta. “Älä koske hellaan” tai “katso molempiin suuntiin ennen tien ylittämistä” tulevat suustamme huomaamatta. Vaikeampaa on puhua lapsille vammaisuudesta, ehkä koska meillä itselläkin on siitä vielä niin paljon opittavaa.
Ableismia vai uteliaisuutta
Aloittaessamme keskustelun vammaisuudesta ja erityistarpeista lasten kanssa on tärkeää tehdä ero ableismin ja uteliaisuuden välillä. Näin voimme oppia pois ja kyseenalaistaa uskomuksia, jotka ylläpitävät ableismia tehden samalla tilaa uteliaisuudelle. Ihmisillä on sisäänrakennettu kyky huomata eroavaisuuksia. Oli kyseessä sitten huoneeseen astuva tuntematon ihminen, jolla on räikeän pinkki tukka tai juhlavieras, joka saapuu auton sijasta hevosvaunuilla, muotista poikkeavat muut ihmiset ja asiat vievät huomiomme ja herättävät kiinnostuksemme. Eroavaisuuksien huomaaminen on tärkeä osa ihmisyyden kokemusta. Toisinaan nousevista epämukavista hetkistä huolimatta emme tahdo tukahduttaa lastemme kysymyksiä.
Olet mahdollisesti kuullut vanhan englanninkielisen sanonnan, “uteliaisuus kissan tappoi”, mutta alkuperäisessä muodossaan sanontaan kuului vielä tärkeä lisäys: “mutta tyytyväisyys toi sen takaisin.” Uteliaisuus antaa meillä mahdollisuuden oppia ja kehittyä ja parantaa ymmärrystämme maailmasta. Yhteiskunnassa, jonka tavoitteena on kasvu, lastemme kyky ihmetellä ei ole puute. Itse asiassa valjastamalla uteliaisuuden voimme edistää empatiakykyä, inkluusiota ja perimmältään oikeudenmukaisempaa tulevaisuutta.
Mitä tapahtuu kun hiljennämme kysymykset
Kysymykset eivät ole ableismia. Päinvastoin ne antavat mahdollisuuden vammaisuuteen liittyvien stigmojen vähentämiseen. Tuleeko mieleesi esimerkiksi kauppakeskuksesta tai lääkärin vastaanotolta joku tapaus, jolloin olet nähnyt lapsen osoittavan tuntematonta ihmistä, jolla on jokin vamma? On todennäköistä, että huomasit myös lapsen vanhemman tai opettajan hyssyttelevän kysyjää, vilkaisevan lapsen katseiden kohdetta salavihkaisesti tai jopa saattavan lapsen pois tilanteesta. Tällainen käytös on yleistä mutta vahingollista. Se vahvistaa harhakäsitystä siitä, että vammaisuus on yhteydessä häpeään.
“Tuo ihminen on tosi pitkä,” lapsesi sanoo sinulle. Nyökkäät ja myöntelet.
“Niin, hän on hyvin pitkä.”
“Tuo ihminen on pyörätuolissa,” lapsesi sanoo sinulle.
“Olen pahoillani”, sanot kiirehtien lapsesi kanssa pois huoneesta. Sekä lapsesi että puheen aiheena ollut vammainen ihminen huomasivat nolostumisesi. Lapsesi oppii, että vammaisuus on jotain häpeällistä ja välteltävää. Pyrkimällä tukahduttamaan lapsesi kiinnostuksen olet tahattomasti osoittanut ja siten kannustanut sosiaalista ulossulkemista.
Aikuisuuteen liittyvien vastuiden ja konnotaatioiden ristiaallokossa olet tietoinen sosiaalisista stigmoista, joista lapsesi ei tiedä mitään. Kun käsittelemme erityistarpeisuutta tabuna, epähuomiossa opetamme lapsillemme, että niin on. Mary Evelyn Smith muotoili asian hyvin vuonna 2017 Huffington Postin pääkirjoituksessaan: “Meidän on autettava lapsiamme tulemaan toimeen eroavaisuuksien kanssa. Emme voi suhtautua vammaisuuteen kuin Voldemortiin.”
Vinkkejä
Erityistarpeita koskevien myönteisten opetusten tärkeyden tunnistaminen on yksi asia. Menestyksekäs toteutus taas aivan eri juttu. Onneksi on muutama yksinkertainen tapa, joilla me kaikki voimme vaikuttaa keskusteluun vammaisuudesta ja pedata tietä nykysukupolvelle, joka toivon mukaan tulee olemaan tähänastisista inklusiivisin.
Vinkki 1: Käytä kieltä erityistarpeisten ihmisten osallisuutta rakentavasti. Lapset kuuntelevat heitä ympäröivien aikuisten sanavalintoja, joten meidän on huolehdittava, että olemme valmiit kuulemaan käyttämiämme sanoja myös lastemme suista. Henkilölähtöiseen kielenkäyttöön sitoutuminen ja loukkaavien sanojen tai ilmaisujen välttäminen on hyvä lähtökohta.
Vinkki 2: Vastaa kysymyksiin avoimesti ja rehellisesti. Tiedämme maailman olevan monella tapaa monimuotoinen. Meidän on opetettava lapsillemme, että vammaisuus on yksi yksilöllisyyden muoto muiden joukossa. Lasten kysellessä meidän pitäisi tehdä parhaamme vastataksemme ilman arvostelua, arvottamista tai ulossulkemista.
Vinkki 3: Esitä vammaisuus myös myönteisessä sävyssä. Tehtävää on vielä paljon, mutta lelut, kirjat ja TV-ohjelmat, jotka käsittelevät vammaisuutta inklusiivisesti, ovat alkaneet näkyä valtavirtamediassa. Lapset oppivat parhaiten leikin kautta (kuten aikuisetkin toisinaan!). Tällaiset tuotteet voivat tarjota loistavan mahdollisuuden vammaisuuden käsittelemiseksi ensimmäistä kertaa hallitussa ympäristössä.
Vinkki 4: Korosta yhteneväisyyksiä. Lapset kuten aikuisetkin käyttäytyvät parhaiten, kun meillä on hyvä viitekehys. Kannusta lapsia näkemään millaisia yhtäläisyyksiä heillä on erityistarpeisten kavereidensa kanssa. “Sinä tykkäät junista, minä myös tykkään junista!” Lapset ovat erinomaisia yhteisten kiinnostuksenkohteiden löytämisessä, mikä tarjoaa loistavan mahdollisuuden vammaisuuden inhimillistämiseen ja toiseuttavien stereotyyppien välttämiseen.
Miksi sillä on väliä?
Kukaan tässä maailmassa ei ole aivan samanlainen, mutta yksi asia on yhteinen: halu kuulua joukkoon ja tulla kohdelluksi kunnioituksella. Vammaisuus on pelottavaa vain, jos annamme sen olla. Tekemällä töitä vammaisuuteen liittyvien positiivisten kokemusten luomiseksi voimme opettaa lapsemme olemaan vammaisyhteisöjen hyväntahtoisia ja empaattisia liittolaisia. Voimme opettaa heidät hyviksi ystäviksi ja hyviksi ihmisiksi, kun he kasvavat maailmassa, jossa jokainen on erilainen ja joillakuilla sattuu olemaan myös jokin vamma.
Kirjoitus on julkaistu alkujaan englanniksi täällä.
Hyödyllisiä materiaaleja
Invalidiliiton julkaisema puuhakirja
Esi- ja alakouluikäisille suunnatun Avustjakoira Alin ja Puuhajengin tehtävät -kirjan avulla pyritään antamaan tietoa ja ymmärrystä vammaisuudesta lapsille sopivassa muodossa ja siten vähentämään kiusaamista. Kirja on saatavilla myös ruotsiksi.
Unicefin kouluille tarkoitetut ihmisoikeus- ja globaalikasvatusmateriaalit
Peruskouluikäisille lapsille suunnattuja tehtäviä, jotka käsittelevät muun muassa ihmisoikeuksia. Keho tietää -tehtävässä pohditaan mm. ihmisten yksilöllisiä kykyjä. Esteet pois! – toiminnallisen harjoituksen tavoitteena on lisätä ymmärrystä, empatiaa ja yhdenvertaista suhtautumista kaikkia ihmisiä kohtaan.
Harvinaiskeskus Norion julkaisemat lastenkirjat
Lastenkirjoissa Leivotaan ihminen, Ihmetellään kromosomeja sekä Pohdiskellaan periytymistä. Sanna Kalmarin moniammatillisen taustatyöryhmän tukemana kirjoittamat ja Ilona Partasen kuvittamat lastenkirjat on luotu tueksi keskusteluihin lasten kanssa ihmisen perimästä.
Lukuvinkkejä Lastenneurologianhoitajien verkkosivuilla
Lasten, nuorten ja aikuisten kirjavinkkejä.